Melekonen tyyppi. Siskolta saadut lenkkarit, vanhemmilta lainattu sykemittari, kylkiäishuivi, lapsen sormikkaat, joista yhdessä sormessa reiänalku. Tyyliguru matelee pitkin pyörätietä etanavauhtia tihkusadeviimassa kokeillen, mihin siitä ois, oisko siitä, jaksaisko se.
Sohvaperuna kuorittiin maaliskuussa ja lykättiin lenkkipolulle, eihän tota makaamista jaksanu itekään enää kahtella. Alku oli sitten sitä päämäärätöntä haahuilua liian lujaa, liian pitkään, kelillä kuin kelillä, pääsääntöisesti kukonlaulun aikaan, ettei kukaan näe ja piä ihan pöhölönä, tukehu nauruunsa.
Työkaveri lykkäs ohjelman kohti juoksukuntoa sähköpostissa. Tallaaja makusteli sitä päivän, pari, ennen kuin tohti ja haastoi itsensä vaaditulle testilenkille. Ja kappas, kovemman ohjelman mukaan ohjattiin etenemään tuloksen perusteella. Jaksoi se. Ei tuo haahuilu näemmä ihan turhanpäiväistä ollutkaan.
Nyt on touhussa roti ja askel hidas. Tavoitteena on mennä pitkälle, ja ensimmäinen viikko on takana ohjelmaa, joka on sopivan simppeli ja selvä. Ekat 4 viikkoa etenee saman kaavan mukaan, ja sillä on menty tämä viikko: ti 30, to 40, la 30, su 60. Päälle on tullu pyöräiltyä ja venyteltyä. Mikähän tästä potusta kehittyy syksyyn mennessä?
Roiku mukana, jos lystäät, tänne tulee lykättyä mietteitä matkan varrelta. Otsaryppykommentit kiellän ja syväanalyyseihin en kykene. Höpinää tallauksesta siis luvassa, saa nähdä, mistä sitä ittensä löytää.
H.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti